facebook.png twitter.png instagram.png youtube2.png  
Mahdollisuuksien paikka

Yrittäjyyttä avoimin silmin ja ennakkoluulottomasti

Ida Puurunen, Sanni Ristimella ja Linda Poikonen treenaavat Taitaja2017-finaalia varten. Yrittäjyyslajissa suomenmestaruuksista kisataan joukkueena.

yrittäjyystaitajat_web.jpg

Viimeinen viikko ennen Taitaja-finaalia treenataan ja hiotaan liiketoimintasuunnitelmaa. Torstaina mennään valitsemaan vaatteet, sillä kilpailuun kuuluu bisnespukeutumisen arviointi viimeisenä kisapäivänä. Pukeutumisen on oltava uskottavaa ja bisnesmäistä.

Tehtävänanto tulee kilpailutapahtumassa yllätyksenä. Tarkoituksena on luoda tulevaisuuden liiketoimintaa yllätyksenä tulevaan toimintaympäristöön. Suunnittelussa tulee huomioida esimerkiksi työhyvinvointia ja kestävää kehitystä. Annettu toimintaympäristö tulee kartoittaa ja tutkia esimerkiksi asiakkaiden ostokäyttäytymistä ja liikkumista mahdollisimman monipuolisesti. Kisaan kuuluu myös ”pikataipaleita” eri aihepiireistä.

Linda on ensimmäisen vuoden opiskelija, Sanni ja Ida opiskelevat kolmatta vuotta liiketalouden perustutkintoa. Joukkueen jäsenet täydentävät hyvin toisiaan ja heillä on jokaisella selvät vahvuusalueet.

- Minun vahvuuksiani ovat laskelmien teko. Olen ollut kaupan alalla töissä asiakaspalvelutehtävissä, Ida kertoo.

- Minä taas olen visuaalinen, Sanni jatkaa.

- Minulta löytyy esiintymiskokemusta ja ylioppilaana vahvuuksiani ovat muun muassa hyvät kirjoitustaidot, Linda miettii.

Joukkue on suunnitellut harjoitusyrityksen, jota on tarkasteltu ja muokattu eri näkökulmista. Viimeisinä viikkoina on vielä hiottu laskelmien tekemistä ja harjoiteltu sosiaalisen median työkaluja. Lappilaisuutta ja omia vahvuuksia on hyödynnetty suunnittelussa.

- Joka vuosi Lapin ammattiopiston joukkue on erottunut kilpailussa omalaatuisena ja rohkeana, toivottavasti myös tänäkin vuonna. Joka vuosi joukkueemme lähtee kisaan täältä pohjoisesta altavastaajana haastamaan pääkaupunkiseudun opiskelijoita. Toisaalta se mahdollistaa tilanteeseen menemisen uusin, avoimin silmin, joukkueen valmentaja Marja-Leena Jatkola kertoo.

Kirjoittanut Henna Jokinen
Julkaistu    10.5.2017 9:41

Takaisin etusivulle