facebook.png twitter.png instagram.png youtube2.png  
Mahdollisuuksien paikka

Taitaja2017-kisan ensimmäinen kisapäivä on taputeltu

Taitajat Lapista ovat ahertaneet ensimmäisen kisapäivänsä ammattitaidon suomenmestaruuskilpailussa Helsingissä. Päivän saldona oli onnistumisia, pieniä vastoinkäymisiä, kovaa puurtamista, uusien asioiden oppimista ja lappilaisen ammattitaidon esittelemistä Suomen suurimmassa ammatillisen koulutuksen tapahtumassa.

anu1_web.jpg

Kondiittorilajissa Anu Alatalo annosteli kisapäivän loppupuolella pienet makeiset tuomareiden arvioitavaksi. Anu harmitteli kisapäivän tiukkaa aikataulua, ja yllätysmomenttien vuoksi itse tehtävien suorittamista leimasi kiire.

 

jaakko1_web.jpg

Putkiasennuslajissa Jaakko Vähäsarja suoriutui kisapäivän tehtävästä ensimmäisten joukossa. Jaakko osoittautui erittäin kylmähermoiseksi kilpailijaksi, joka pystyi suoritukseen keskittyessään sulkemaan ympärillä hääräilevät tuomarit ja yleisön täysin ajatustensa ulkopuolelle.

 

noora_ulriika1_web.jpg

Jo toista kertaa kisassa mukana olevilla Noora Latvakoskella ja Ulriika Väisäsellä oli hyvät tunnelmat kisapäivän päätteeksi.

- Ollaan kyllä tyytyväisiä suoritukseen. Pikku juttuja olisi voinut tehdä toisin, mutta mikään ei jäänyt erityisesti vaivaamaan.

Matkailulajin kilpailutehtävänä oli laatia matkapalvelupaketti asiakkaan toiveiden mukaan. Tehtävään kuului tarjouksen laatiminen, kustannuslaskentaa ja ohjelman suunnittelua.

 

emilia_aino1_web.jpg

Matkailulajin toinen kisapari Emilia Hoikkaniemi ja Aino Lilja kokivat ensimmäisen päivän tehtävän itselleen hieman vieraammaksi, mutta hoitivat "asiakkaan" kohtaamisen todella iloisesti ja rennosti.

- Olemme molemmat olleet enemmän opashommissa emmekä toimistotehtävissä. Vaikeinta tehtävässä oli budjetin pienuus ja saada se riittämään kolmipäiväiseen matkaohjelmaan.

 

janne1_web.jpg

Janne Jakkilalla oli kuljetuslogistiikkalajissa ensimmäisen päivän tehtävinä teoriakoe, ajoonlähtötarkastus sekä kuvassa oleva haastava nosturitehtävä. Ammattilaisen ottein Janne lastasi ja purki kuorman eikä mennyt tehtävässä siitä missä aita on matalin. Huomenna Jannen taitoja mitataan muun muassa yhdistelmäajoneuvon ajotehtävällä.

 

katriina1_web.jpg

Vaatetusompelulajissa valmistetaan kahtena ensimmäisenä kisapäivänä Teemu Muurimäen suunnittelemaa juhlapukua. Katriina Ruokanen oli ensimmäisen päivän suoritukseensa varsin tyytyväinen.

- Kone vähän takkuili alussa, mutta sain tehtyä sen verran mitä olin etukäteen suunnitellut.

 

elina1_web.jpg

Niinikään vaatetuslajissa kisaava Elina oli myös suhteellisen tyytyväinen ensimmäisen päivän suoritukseensa. Elinalla oli hieman ylimääräisiä mutkia matkassa, mutta hyvillä mielin hän odottelee jo seuraavaa päivää ja tehtävän jatkamista.

- Saavutin ensimmäisenä päivänä vähimmäistavoitteeni, jonka olin itselleni asettanut, Emilia pohtii.

 

juuso1_web.jpg

Huonekalupuusepän lajissa kisatehtävänä on pöytäkaapin valmistus. Siihen käytetään massiivipuuta ja koivuviillutettua mdf-levyä.

- Aloitin osaluettelon suunnittelulla, Juuso Fofonoff kertoo.

- CNC-työstössä minulla oli haasteita, mutta muuten olin päivän suoritukseen tyytyväinen. Listoituskin sujui kohtuu hyvin, rauhallinen ja varmaa työtä tekevä Juuso kertoo.

 

yrittäjyys1_web.jpg

Myöskään yrittäjyyslajin joukkue ei päässyt ensimmäisenä päivänä helpolla. Erinäiset tekniset ongelmat mittasivat tämän pirteän kolmikon toimintakykyä muuttuvissa tilanteissa. Idalta, Sannilta ja Lindalta katosi yksi työtiedosto tietokoneelta päivän aikana ja liikeidean esittelytilaisuudessa mikrofoni sekä sähköinen esittelymateriaali temppuilivat, mutta onneksi tytöillä ei mennyt sormi suuhun tiukoissakaan tilanteissa.

 

Lisää tunnelmia Taitaja-kisajoukkueemme matkasta löydät facebook-sivuiltamme!

 

Kirjoittanut Henna Jokinen
Julkaistu    16.5.2017 23:00

Takaisin etusivulle