Lapin matkailuopiston kasvatti nuorten kokkien maailmanmestaruuskisoissa

Oulussa asuva Sanna Rahkonen valmistui kokiksi Lapin matkailuopistosta vuonna 2014. Tätä nykyä Sanna vaikuttaa Oulussa, Lapland Hotelsin vuoropäällikkönä. Nyt hän on tulikokeessa mittelemässä ammattitaidostaan Frankfurtissa, nuorten kokkien maailmanmestaruuskisoissa.

sanna_rahkonen.jpg

Kuva: Pekka Kallasaari

 

Tiensä maailmanmestaruuskilpailuun Sanna raivasi voittamalla tammikuussa Suomessa nuorten kokkien kansallisen kilpailun.  

Varsinainen kilpailupäivä on perjantai, 8. syyskuuta. Tulokset julkistetaan lauantaina. Kilpailutehtävänä on rakentaa kolmen ruokalajin illallinen neljälle hengelle. Raaka-aineista on etukäteen paljastettu vain yksi, karitsan kare. Sitä varten Sanna on harjoitellut etukäteen työpaikallaan.

Sanna pääsi tiiviisti kiinni työelämään jo opiskeluaikanaan. Jos ensimmäinen työssäoppimisjakso poiki työkaikan Rovaniemen Lapland Hotelsin ravintolassa. Kokiksi valmistumisensa jälkeen Sanna on työskennellyt myös Helsingissä ja Porvoossa.

Kilpailuinnostus iski Sannaan jo opiskeluaikana. Hän voitti parikisassa SM-hopeaa Vuoden Nuori Kokki- ja Tarjoilijakisassa sekä kultaa Taitaja-kisassa. Mitali on tavoitteena siis tälläkin kertaa.

- Lapin matkailuopisto antoi minulle hyvät pohjat kilpailukentille, ja Rajasen Jouko oli paras mahdollinen valmentaja uraa aloittelevalle kokille. Tuskin olisin täälläkään jos kisakärpänen ei olisi puraissut jo opiskeluaikana, Sanna kiittelee opinahjoaan.

Lapin matkailuopiston poppoo toivottaa Sannalle onnea ja menestystä koitokseen!

 

Kirjoittanut Henna Jokinen
Julkaistu    7.9.2017 14:07

Etusivulle