3D-teknologia puusepän hyppysissä

Puuseppä ei tee pelkästään käsityötä, eikä materiaalina ole aina välttämättä puu. Nykypäivänä työhön kuuluu muun muassa 3D-teknologia, joka tuo alalle paljon monipuolisia mahdollisuuksia.

Puuseppä_vinokaappi_nettiin.jpg

Lapin ammattiopiston puualan työsalissa työstetään paljon muutakin materiaalia kuin puuta. Kaikkea ei myöskään tehdä alusta loppuun asti kokonaan käsin, vaan nykyteknologia erityisesti 3D-mallinnuksineen ja tulostuksineen on vahvasti mukana töissä.

Näyttötutkintoperusteisena aikuiskoulutuksena puualan perustutkintoa opiskelevat Kimi Granroth ja Matti Manner-Raappana esittelevät erilaisia suunnittelemiaan ja valmistamiaan töitä, joissa tulevat esille alan monipuoliset mahdollisuudet.

- Olemme esimerkiksi suunnitelleet 3D-mallinnuksen avulla puhelimen kuoret, joissa on mukana varavirtalähde, aurinkokenno sekä ohjausyksikkö, jonka avulla puhelimen voi ladata joko verkkovirralla tai aurinkokennon kautta, Kimi kertoo ja esittelee mallia tietokoneen ruudulta.

3D-mallinnus ja tulostus mahdollistaa suunnitelmien testaamisen etukäteen ja tuotteen prototyypin esittelemisen asiakkaalle ennen lopullista päätöstä sen valmistamisesta. Tulostaa voi koko tuotteen tai vaikkapa vain tietyn osan siitä. Tulostukseen voi käyttää erilaisia materiaaleja käyttötarkoituksen mukaan - muun muassa paperimassaa, muovilankaa, metalleja ja jopa puuta.

 

Kitarakotelon_kulmapala_nettiin.jpg

Matti on tulostanut kitarakotelon kulmapalat 3D-tulostimella.

 

 

- Opiskelemaan tullessani en tiennyt täällä olevista 3D-mahdollisuuksista, Kimi kertoo. Ne alkoivat kiinnostamaan ja nyt olenkin hankkinut itselleni oman 3D-tulostimen. Tarkoitus on valmistumisen jälkeen työllistyä yrittäjänä. Palveluihin tulee kuulumaan 3D-mallinnus ja tulostus, laserointi ja perinteiset puusepän työt.

Kuviointi_nettiin.jpg

3D-tulostimella tulostettu sokeriastia on kuvioitu dippausmenetelmällä.

 

Kimillä ja Matilla tutkinnon suorittamiseen kuluu noin 1,5 vuotta. Työllistymisen mahdollisuudet ovat nykyään hyvin monipuoliset.

- Puuala on siitä mielenkiintoinen ala, että siitä voi suuntautua hyvin erilaisiin työtehtäviin, opettaja Juha Suomalainen pohtii. Toinen tykkää tehdä enemmän käsityövaltaisesti, ja toinen käyttää uusinta teknologiaa. Molemmille on työelämässä tilausta.

 

Haku puualan perustutkintoon on nyt käynnissä!

- Haku jatkuvassa haussa
- Haku aikuisten näyttötutkintoperusteiseen koulutukseen 31.3.2017 mennessä

 

Kirjoittanut Henna Jokinen
Julkaistu    2.3.2017 12:10

Takaisin etusivulle